tiistai 29. marraskuuta 2016

Talvi-illan taikaa








 Tummeneva talvi-ilta.
 
Kylmä nipistää kinttuihin kiinni ja nostan hupun lämmitämään korviani. 
Pihalla kulkiessani pakkanen narskuttaa lunta kenkien alla. Lumi tuntuu kevyeltä hunnulta.
 Puutarha on kaunis lumen alla ja pakkasessa. Haen muutaman kuusenoksan kuusiaidasta pihanperältä, joulukoristeisiin.
Katselen tummaa taivasta, tähtien näkymisen toivossa. Jostain pilvien välistä voisi nähdäkkin tähden, 
taivasta näkyy hieman. 

Hätkähdän vähän jäniksen lähtiessä omenapuun alta. Lujaa pinkoo pitkäkorva. Niillä on meidän pihalla omat polut ja orapihlaja-aidassa oma portti. Jänis on pureskellut tyytyväisenä alas taipuvaa vanhan puunoksaa.

Onneksi lähdin takapihalla käymään. Löysin mennessäni viikonloppuna jäätymään jätetyt jäälyhdyt ruusuilla ja kuusenoksilla koristeltuina. Kakkuvuoka antaa niille kivan muodon. Jäälyhdyt ovat kauniit kynttilöiden loisteessa.

Päivällä Pinterestistä löydetty idea lähti toteutumaan omalla tavallani. Tarvitsin vaan vanhan rautahengarin, kuusenoksia ja rautalankaa sekä vanhan kuusenkynttilän. 

Hyvällä mielellä yötä kohti. Kävin tervehtimässä kaikkia rakkaita joulukoristeita yläkerrassa etsiessäni vanhaa kynttilänjalkaa. Monta niin kaunista juttua. 
 Etenkin kuuseen yksi kerrallaan ostetut joulupallot ja-koristeet.

Hyvää yötä ja suloisia unosia kaikille <3


Mari





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.