torstai 31. joulukuuta 2015

Uuden vuoden aattona...







Tänään juhlitaan tulevaa vuotta ystävien kera.
Kattuksesta löytyy valkoista ja beigeä.
Juhlakukaksi ostin valkoisen Amarylliksen ja laitoin sen kuusenoksien kanssa leikkokukaksi.
Kynttilät vaihdoin joulunpunaisesta valkoiseksi.

Ruuaksi tulee  tortillaveneitä, jauhelihalla ja lisukkeilla.
Jälkiruuaksi suklaamoussea, suklaahipuilla ja vadelmilla.

Kahvin kanssa tuunasin pienen kahvikakun jonka kostutin Baileyksellä ja kuorrutin tummalla suklaalla.

Illaksi juustotarjotin, erilaisilla juustoherkuilla, hedelmillä ja kekseillä.
Keksit kävin eilisellä shoppailureissulla miehen kanssa ostamassa Marks&Spenseriltä.

Toivotan teille kaikille ympäri maailmaa erittään hyvää ja onnellista uutta vuotta 2016!
Happy New Year 2016 <3

Mari



keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Pizzaa iltapalaksi, kyllä kiitos







Eilisen liikunnan täytteisen päivän ruokana oli jauhelihakeittoa ja iltapalaksi yhdessä tehtyä pizzaa.

Esikoisen tekemät pizzapohjat ja nuorempi täytti ne ja minä hääräsin apukokkina.
Jauhelihaa, tonnikalaa  ja pojille kinkkusuikaletta. Lisukkeena vähän meetvurstia suikaleita ja punasipulia sekä ananasta.

Tässäpä pizzapohjanohje, edelleen se ystävältä saatu :)

Pizzapohja

2,5 dl maitoa
1tl suolaa
loraus öljyä
vehnäjauhoja
2 tl  kukkupapäätä kuivahiivaa

Ainekset sekoitetaan ja venhnäjauhoja laitetaan tarvitsemasi määrä. Itse jätän taikinan aika löysäksi ja ja levitän sen öljyn avulla leivinpaperille.

Pohjalle ketsuppia tai tomattipyrettä.
Täytteet päälle ja uuniin. n.175-200 astetta ja niin kauan että pohja on kypsä ja juustoraaste sulanut.

Pizzapalasen söin runsaalla salaatilla. En kuitenkaan tahtonut ihan tuhota päivän liikkunnalla kadotettuja kaloreita.

Eilisen aamujoogan jäljiltä nukuin vielä aamu-unet.
Päivä meni pitkälti elokuvia katsellessa.ja illasta mentiin vielä ystävän kanssa paikallisen liikuntaseuran kinkunsulatusjumpaan puoleksitoista tunniksi.

Jumppa koostui LesMillsin bodyvivestä, lihaskunto-osuudesta sekä lavis-nimisestä tanssilisesta konseptista. Hiki tuli ja itseltäni jäi Polari ranteesta, mutta ystävän kalaorikulutus näytti noin 800kcl.

Hauskaa oli ja naisia olikin lähtenyt paljon " jumpalle ".

Tänään alennusmyynteihin ja illalla pitkään joogaa :)

Mari







tiistai 29. joulukuuta 2015

Pampula, orkidean kukannuppu





Lempeitä ja laiskoja lomapäiviä.
Huomasin kukkia kastellessa Orkidean tehneen kukan alun. Pompulan.
Sitä varjellaan nyt kruunujalokivien lailla.
Salibandymailanheiluttajalle on annettu kielto lennätellä palloja olohuoneen suuntaan.

Eilen aamulla kaunis valo leikki olohuoneen ikkunalla.
 Kevättä :)
Myös mustikanvarpuihin, jotka olivat tulppaanien kanssa joulukukkina on tullut pienet lehtien silmut.

Aamu alkoi YINjoogatunnilla, lämpimässä ja kynttilänvalolla valaistussa joogasalissa klo:6:30.
Pakkanen oli noussut yöllä -9 asteeseen, pimeääkin oli.
Aina aamuntunneille mennessä on mukava fiilis.Ihan kuin tekisi jotain huippua. Hehehe, kyllähän aikainen herääminen antaa hieman sellaisen tunteen.

Tykkään muutenkin liikkua aamulla varhain.
Aamuliikunta tuo aina kauhean kylmyyden( olen kyllä kokeillut kikat, jos toisetkin,saunasta kuumaan suihkuun, silti palelen pitkälle päivään.)
Tänäänkin joogan jälkeen syötyäni alkoi palelu. Mutta hohhoijaa ;) sen varjolla pääsin pienille aamupäiväunille.

Mari



sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Ruokaa joulujämistä?






Tänään on liikuttu itsensä kipeäksi.
Tuomiopäivän pakaratreeni crossfit tyyliin veti polvet ja muut ihan kipeäksi. Totesin kivuliaisuuteni YINjoogatunnilla. Hohhoijaa...ihan metsään meni se tunti. Mitään ei pystynyt tehdä, saatikka rentoutumaan.Kivulta. Nyt on syytä hieman levätä.

Onneksi joulunpyhät ei menneet pahasti herkuttelulle ja ylensyönnille vaan liikuttua tuli ja aika rauhallisesti meni syömisetkin.

Siinä joogatunnilla ihmetellessä, keskityin miettimään ruoka-asioista ja keksin mitä tein ruuaksi. Alkoi jo muuta tehdä mieli kuin joulupöperöitä.Vaikka meillä on kyllä todella hyvää kinkkua.
Ruisleivällä ihanaa sinapin kera.

Mutta keksin, että teen kylmäsavulohesta pastaa. Nam.

Kylmäsavulohipasta

tuorepastaa
kylmäsavulohta
kermaa
tilliä
sirtuunaa
mustapippuria
juustoraastetta

Keitä pasta, ja huutele lävikössä. Lisää sekaan kerma ja mausteet. Lisää myös pieniksi silputtu kylmäsavulohi.Älä enää keitä,vaan kuumenna vaan.
Tirauta joukkoon sitruunaa tai limea.Sekä tilliä hienonnettuna.
Lautaselle juustoraastetta.tai parmesaaniraastetta.

Lisukkeena tänään pieniä Tommy-tomaatteja.

Arki alkaa taas. Mukavaa työhönpaluuta.
Mutta minä vielä lomailen viikon.
Ihanaa.

Mari

P.s Kinkullekkin olen keksinyt jatkohyödyntämistä.Mutta siitä ehkä myöhemmin jos ideaa toteutan.


lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulun tunnelmia











Jouluaaton päivällinen koostui tietenkin kinkusta, lihapullista, puikulaperunoista, laatikoista, sienisalaatista ja kalalisukkeista.
Ystävän leipomaa ruisleipää ja coctaipiirakoita munavoilla.

Vuosi vuodelta pöydästä katoaa pois ruokia, koska en halua turhia ruokia pöytään. Tänä vuonna ei laitettu ollenkaan rosollia, mutta se voi tupsahtaa jonkun välipäivän ruokien keralle. Eikä tehty tavanomaista savulohta(koska sitä oli edellisenä viikonloppuna) eikä gaavilohta.

Viininä oli valkoista "Merry Christmas" Rieslingia. Nappasin sen Alkon kauden suosikkituotteista ja olikin hyvää tämän ruuan kanssa.

Kattauksessa käytetty Greengaten uutta raidallista kaitaliinaa ja Mailegin Nisse servettejä.

Joulupäivän olimme vanhempieni luona kotiseudullani.
Lämpöä ja läheisyyttä, sekä villasukkien neulontaa.
Illaksi menimme ystäväni perheen luokse.

Aina suuren haikeuden kanssa sieltä kotiin ajellaan, voisipa  nämä läheiset ja rakkaat olla arjessa mukana enemmänkin <3

Mari




torstai 24. joulukuuta 2015

Joulukuun 24. päivä













Joulu on täällä...
Olkoon tämä joulukorttimme teille.


Jouluun tarvitaan rakkautta ja lempeyttä,
ystäviä ja läheisiä.
Halauksia ja suloisia sanoja.


Joulumme tarvitaan hieman punaista, hieman kimaltavaa, kultanauhaa ja kauniita, vuosikausia kerättyjä joulupalloja.

Joulu syntyy myös hyasintin- ja kuusentuoksusta.

Vihreistä kuulista lasikuvun alla, pähkinöistä ja suklaasta.
Pentikin joulukahvin tuoksusta.

Joulun maut syntyvät pienestä palasta kinkkua, puikulaperunoista, sienisalaatista, kylmäsavulohesta, sillistä ja juustoista. Ystävän paistamasta ruisleivästä ja pikkupiirakoista munavoilla.

Nyt on aika rauhoittua ja nauttia yhdessä olosta ja Joulusta.
Toivotamme kaikille hyvää ja rauhallista joulua.

Villa Kumpulassa rauhoitutaan joulun viettoon <3

Mari



keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulukuun 23.päivä






Eilen tehtiin savulohen lopusta pasteijoita.
Valmista torttutaikinaa, riisiä, keitettyä kanamunaa ja savulohta.




Tänään on aamu aloitettu reippaalla kuntosalitreenillä klo:8:00 myös lomailevan ystävän kanssa.
Päivä lähti kivasti käyntiin.

Päivä oli eilisen siivouspäivän jälkeen pyhitetty kauppaostoksille, joululahjaostoksille, tonttuilukierrokselle ja lahjojenpaketoinnille.
Ystävät saivat sienisalaattia ja pieniä itse tehtyjä paketteja.
Paistettiin kinkku, pienet coctailpiirakat(itse tehtyjä saadaan vanhempieni luona joulupäivänä) ja tein lihapullia jouluaatoksi.

Illalla vielä ennätin 90 minuuttiseen YIN-joogaan.Tai yksinkertaisesti repäisin itseni irti touhusta ja nautin rentoilusta.

Vielä olisi kuusi koristeita vailla,mutta ennättää sitä huomenna aamullakin.

Huomenna on jouluaatto <3

Mari






tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukuun 22.päivä








Viime yönä tajusin jouluun olevan vain kaksi päivää aikaa.
Tuli hieman ahdistus, kun olin maanantain vaan liikkunut ja lepäillyt.

Päädyin jättämään aamu YINin väliin jotten olisi väsynyt.
Aamun koittaessa aloitin poikien kanssa siivouksen ja nyt illalla koti näyttää jouluiselta.

Vielä kun jaksaisi kävellä yläkertaan hakemaan joulukoristeet. Sekä Pentikin joululiinat ja ruokailuhuoneen verhot silitettäviksi.
Huomenna sitten ruuan kimppuun ja kauppaan jouluostoksille.
Tänään hyödynsin nuoremman harkkojen aikaa ja tein tunnissa jouluostoksia täsmä iskuna.
On hyvä, kun tietää mitä pitää ostaa.

Illasta vielä kävimme naapuri kunnassa ystävän kanssa Helkkä Dreamsilla ja ostin itselleni Greengaten puna-valkoraidallisen kaitaliinan sekä uuden Greengaten käsisaippuan wc-hen
Illalla pidin joulupukin pajaa.
Huomenna vielä jouluhommiahommia riittää.

Tänään välttelin kaikki liikunnat ja tuskaa teki.Päivälläkin olisi olut mukavia ohjattuja tunteja. Ystävät houkuttelivat, mutta pysyin päätöksessä tehdä vaan siivousta :)
Vaikka illalla vielä ystävä houkutteli lenkille, pidin edelleen pääni. Hän uhkaili kummitella, jos hänenlle jotain yksin lenkillä sattuu :D :D tämä kummittelu on meidän vanha vitsi.

Rennosti kohti joulua, eikö niin ;)
Mari