maanantai 31. elokuuta 2015

Moussakaa












Sunnuntain ohjelmistoon kuuluu yleensä ruuanlaittoa myös seuraavia arkipäiviä silmälläpitäen.
Kaupassa käydessä kauniin väriset munakoisot houkuttivat ja päädyin tekemään moussakaa. Kerrottakoon, että ruoka on ollut niin pitkään kuin muistan inhokkiani, kunnen söin kreikassa alkuperäistä ja ihastuin ikihyväksi. Nyt yritänkin kopioida sitä herkullisuutta omissa versioissani.
Tämän moussakan tein valionohjeilla.
Juustokastike meni hieman omituiseksi, kun tyrkkäsin siihen kaapissa ollutta mozzarellaraastetta. Ei muuten se juusto sulanut kastikkeeseen. No oppia ikä kaikki.

Sunnuntaina kerkesi kotonakin jotain tehdä.
 Makuuhuoneessa olleen lintuhäkin, valjastin ulkoa sisälle päässellee muratille amppeliksi.
 Kuvassa takaa näkyy keittiönikkunan uusi kappa. Siis kesällä löydetty Svaneforsin rullakappa sisutusliikkeen alekorista. Näin pitkään meni ennenkuin se pääsi paikoilleen.
Mutta sellaista se kesä on. Pihalle pitää suunnata kaikki tarmonsa ja sisällä kaikki on vähän rempallaan. Joutaahan niitä sitten syksymmällä.


 Kreikkalainen moussaka


 Mukavaa maantaipäivää!

Mari



sunnuntai 30. elokuuta 2015

Miekkaliljat








Kesän huolella piti hoitaa miekkaliljoja ja odottaa innolla niiden kukintaa. Nyt kukkivat ja lamosivat kukinnat pitkin pihamaata. Poimin kukat sieltä karhu-lasipurkkiin keittiötä somistamaan. Ihanat ovat.

Tykkään kauniista esineistä kotona. keittiön somat esineet tuovat hyvää mieltä arkeenkin. Äidin virkkaamat pitsimatot on oiva esimerkki arjen sulostuttajista. Aina ihailen niitä.

Viikonlopun jännityksestä piti huolen pojan joukkueen kamppailu SM-karsinoissa. Niin siinä sitten kävi, että yhden maalin vuoksi 1.divarissa pelaavat. Toki ,jos kausi menee erittäin hyvin sitäkin kautta voi suomenmestaruudesta vielä keväällä taistella.

Eli eilinen meni Kuopiossa ja kotimatkalla pysähdyttiin Juvan ABC:llä jossa on tosi kiva sisustustavarakauppa. Löysin vihdoinkin himoitsemani jalallisen, pitsireunaisen kakkulautasen. Sekä viehättävän lyhdyn.

Kakkulautaselle piti tietenkin tehdä kakku. Migreenin jälkitilassa ei kauhean vaikeita paisteltu joten särkyneensydämen kakku sopi tähän hyvin.




Särkyneensydämen kakku

2                   kananmunaa
4 dl               sokeria
150 g            voita
5 dl               vehnäjauhoja
3/4 dl           kaakaojauhetta
2 tl               vaniljasokeria
1 tl                leivinjauhetta
1 tl                suolaa
½ dl               kookoshiutaleita
250 g            MAITORAHKAA
½ dl               maitoa

Sekoita keskenään kuivat aineet, pehmeä rasva, munat ja maidolla ohennettu maitorahka.
Sekoita kaikki keskenään ja kaada 1,8 litran jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 astetta n. tunti

Edit. Muistin, että ohjeesta poiketen laitoin kakkuun taloussuklaasta paloja enen kuin pistin kakun uuniin...


Sitten pitäisi taas jaksaa arjessa.
Mukavaa viikonalkua.
Mari




perjantai 28. elokuuta 2015

Savulohi-mango-mansikkasalaatti







Viikonloppa aluillaan. Meinasin hengähtää kotona kotijuttujen kera.Mutta alkaa näyttää siltä et kuopioon tieni viekin katsomaan Joukkueen poikien kamppailua SM-jatkokarsinnassa. Äippien kera pikkuautolla ja yöksi kotiin.Joukkue yöpyy Kuopiossa.

Viikolla kokeilin  lounassalaattia jonka ohje oli työkaverin löytö paikallisesta lehdestä.
Mansikka-mango-savulohisalaatti lehti-pinaattipedillä. No siinähän se ohje olikin ja kastikkeeksi itse tehty mansikkavinegretti.


Lohisalaatti

1/2 l mansikoita
1,5  l lehtipinaattia
mango
0,5 kurkkua
300g savulohta


mansikkavinegretti

3dl mansikoita
2rkl tummaasiirappia tai muscovadosiirappia
1tl väkiviinaetikkaa
ripaus suolaa

Soseuta mansikat ja mausta kastike.

Yhdistele salaatti.Kurkun voi suikaloida juustohöylällä ohuiksi siivuiksi. Tarjoile vinegretti erikseen salaatin kera.

Täyttyy kyllä tunnustaa et ohje salaatista jäi töihin kun sitä tein evääksi.Ja omasta päästä keksitty vinegretti koostuu mansikoista ,balsamicosta ja öljystä sekä pippurista...Hmmm...Hyvää oli.
Mutta tässä teille kirjoitettuna oikea ohje.

Sade ropisee ikkuna ruutuihin. Jälleen sopiva tunnelma lyhdyille.
Hyvää viikonloppua :)

Mari






torstai 27. elokuuta 2015

Sateisen illan ruuanlaittoa





Kaivelin reseptikätköjä ja muistin tämän ihanuuden. Bataattiburgeri. Tällä kertaa tein sen ohjeessa olleella feta-jugurttikastikkeella.
Ihanaa...kerrassaan ihanaa. Huominen lounas on siis rakennettu.
Sain myös kaikki meidän perheen miehet maistamaan burgeria. Yllätyin itsekkin siitä :)

Tässä linkki aiempaan postukseen asiasta  Bataattiburgeriohje

ja tässä linkki alkuperäiseen ohjeeseen.http://www.torkkujajanokkosia.com/emmiliia/2013/04/14/ihan-hilkutin-herkullinen-bataattiburgeri/





Illat on ihanan tunnelmallisia.
 Hämäryys houkuttaa sytyttelemään kynttilöitä ja lyhtyjä.
Sisälle ja pihalle  <3

Mari



keskiviikko 26. elokuuta 2015

Sesonki herkkua, vaniljainen -punaherukkapiiras






Vaniljainen -punaherukkapiirakka
pohja:
1 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
125 g voisulaa
1 dl vaniljajugurttia
1 muna
täyte:
1 muna
2 dl vaniljajugurttia
0,75 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Pinnalle: 2-3 dl punaherukkaa

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää joukkoon voisula, jugurtti ja muna. Sekoita vain sen verran, että ainekset tasoittuvat.
Levitä taikina voideltuun vuokaan ( n. 24 - 26 cm). Sekoita täytteen aineet ja levitä ne taikinan päälle. Ripottele pinnalle marjat.
Paista piirasta 200 asteen lämmössä n. 30 min.


Joka syksyinen sesonkiherkku vaniljainen -punaherukkapiirakka. Meillä tykätään sen vuoksi ettei punaherukat siinä maistu kirpeille :)







Talon etupuolen kuistilla on meidän vanhat pelargoniat hulppeassa kukassa.
Vaalenanpunaisessa Mårbackassa on sitä jotain.
Aivan ihana :)

Illat on liian lyhyitä ja nukkumaankin pitäisi ennättää ajoissa.

Mari
 

tiistai 25. elokuuta 2015

Anun puutarhassa vol.3.














Anun puutarhaa kävin kuvaamassa pari viikkoa sitten uudelleen. Perhosia lenteli kauniissa puutarhassa. Ihana ilma sattui kuvauspäivälle.
Paikallislehdessä oli myös pari viikkoa sitten juttua heidän puutarhasta.
Puutarhan kasvit ovat perhosia kutsuvia kasveja ja kuvauksen aikanakin niitä siellä riitti katsottavaksi asti .Kuvaan en saanut ikuistettua yhtään :)
Puutarhassa on vieraillut muunmuassa Liuska-, häive- ja isonokkosperhosia.

Puutarhan kasvit ovat hankittu jakotaimina, siemeninä sekä ostamalla sekä vaikka mistä. Lähi kaatopaikaltakin löytöjä tehty.

Kukassa oli Daaliota, Liljoja, Malvikkeja, Väriminttuja ja Nauhuksia. Kukkia oli valtavasti.
Ihana paikka.

Anun ohjeilla perhosbaari

1. Sekoita punaviiniin lorus etikkaa ja siirappia tai hunajaa.
2. Anna punaviinin etikoitua niin että tulee kunnon katku.
3. Imeytä seos purkissa vaahtomuoviin tai rättiin, josta perhoset voivat imeä.
4.Ripusta baari vaikka puunoksalle

Nautitaan vielä lämmöstä hetki!
Mari



maanantai 24. elokuuta 2015

Mokkapalat a´la Äippä







Ihania elokuun puutarhatunnelmia. Suloinen lämpö ja kaunis keltainen valo ympäröi meitä.
Elokuu <3

Sunnuntai pyörähti myös salibandyhallilla ja hiuksianostattavan sekä sykkeet kattoon tepaisevissa  peleissä ei pallo pomppinut niin hyvin kuin olisi pitänyt. SM-karsintojen lohkovoitto meni ohi suun ja homma jatkuu seuraavana viikonloppuna jossain päin suomea jatkokarsinnoissa.

Perjantaina leivoin takuuvarmaa herkkua kahvioon myyntiin, mokkapaloja.


mokkapalat

Ainekset

3–4 isoa munaa
3 dl hienoa sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
100 g (1 dl) sulatettua voita tai margariinia
1 1/2 dl maitoa

Kuorrute
n. 300 g (n. 6 dl) tomusokeria
2 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta
50 g (1/2 dl) sulatettua voita tai margariinia
n. 4 rkl vahvaa kahvia

Pinnalle
nonpparellejä


Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi sulatettu rasva ja maito. Kääntele tasaiseksi taikinaksi.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle uunipellille ja paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Valmista kuorrute. Mittaa kulhoon tomusokeri, kaakaojauhe ja sulatettu rasva. Lisää kahvia vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen, kunnes saat sopivan, levittyvän kuorrutteen. Jos kuorrute jää liian paksuksi, lisää kahvia. Jos kuorrutteesta tulee liian löysä, lisää hieman tomusokeria.

Levitä kuorrute vielä lämpimän torttulevyn päälle ja ripottele pinnalle nompparellejä.

Uusi viikko alkaa taas ...

Mari



sunnuntai 23. elokuuta 2015

Lauantaipäivä salibandyÄippänä










Mitä sitä ei Äippä  poikansa harrastuksen eteen tekisi ;)
Kauden aloittaa SM-karsinnat ja kotiturnaus. Uusi, yhdistetty joukkue. Kahden lähikaupungin jo olemassa olevista joukkueista.
Suunnittelua, hommien jakamista, treenejä kahdessa kaupungissa, ajokilometrejä, kimppakyytejä, huolehtimista, leipomista, kannustamista, jännittämistä, tunteita ja voiton onnea, tappioiden katkeraa kalkkia.Uusia ihmisiä, uusia pelipoikia ,uusia valmentajia. Uusia kuvioita.

Aamulla aloitettu leipientekomaratoonilla, myyntiin ja evääksi. Eilen leivottu jo mokkapalat. Pelivarusteet kuntoon. Pelaajan ruokkimista, kuuntelua ja uusien temppujen katsomista. Edelleen...intohimolla vetää hän :)

Kahvion kuntoon laittoa, myyntiä, uusiin ihmisiin tutustumista. Kahviossa työpareina molemmista joukkueista äiti  pari kerrallaan.

Järkyttävän jännittävät pelit. Ensimmäinen huikealla voitolla pisteet kotiin ja toinen jännittävääkin jännittävämpi 0-5 tappiosta 8-7 voittoon. Voi sydän parkaani mitä kierroksia otit <3 ja huomenna uudet pelit.

Kotona nautin tummenevasta elokuun illasta, savustuspöntöstä leijaili savun tuoksua. Illalliseksi savulohta, perunoita ja tilli-sitruuna tuorejuustoa.

Sauna ja unta kohti. Aamulla taas mennään.

Mari