perjantai 31. heinäkuuta 2015

ystävien mökillä













Ystävillä on suloinen mökki ja muutama pieni nukkuma- aitta rinteessä. 
Kotiin on matkaa niin vähän ,että voi käydä vaikka iltasaunassa piipahtamassa.
Mökin pihalta ja mökin takaa alkavasta metsästä saa mansikat, mustikat, puolukat ja sienet.

Illalla kävimme kävelemässä mökin läheisessä metsässä ja vieressä olevan pienen lammen ympäri.
Saaliiksi saimme kanttarellejä muutaman kastikkeen verran.
Mustikoita ja metsämansikoita todella paljon, vaan ei ollut astioita mukana.
Puolukkaa näyttää siihen tulevan myös hyvin.

Illalla paistoi hetken aurinko ja söimme terassilla.
Terassi on parin vuoden sisällä rakennettu ja haapapuu on kauniisti saanut harmaantua,
punaisen mökin kaveriksi.

Ruuaksi meille paistettiin kuhaa ja hyvin maustettua broileria. Sekä kanttarellikastiketta.
Oli uusia perunoita ja broilerille kylmää kastiketta jossa oli kermaviiliä, banaania ja suolapähkinöitä. Yllättään hyvää.

Jälkiruokana oli lakkarahaaa. Itse poimittuja lakkoja lähisoilta. 
Tällä kertaa en ruokaa muistanut kameralla ikuistaa, kännykällä kylläkin.

Iltaa vietettiin sanoen ja uiden kävelyretken päätteeksi.
Mökin sauna on tänä kesäna uusittu ja hyvin kauniisti maalattu ja laitettu. Harmaan eri sävyjä siniseentaittuvana oli käytetty saunanlauteissa, seinissä ja muurissa.

Ilta jatkui terassilla laulun ja kitaran soiton siivin.
Saimme nukkua viehättävässä aitassa ja hyvin nukuttikin.

Aamulla käytiin katsomassa maisemia veneellä soutaen.

Kiitos vaan ystäville kivasta ja rentouttavasta seurasta.
Samalla sitä juhlittiin Aviomien kanssa 20vuotis kihlajaispäivää.

Sen kunniaksi ostin kultahippuja sisältäneen kuohujuoman ja mansikoita.

Mukavaa perjantaita.
Viimeinen lomapäivä tästä kesälomasta.

Hitusen haikeaa...

Mari

torstai 30. heinäkuuta 2015

Kihlajaispäivä





Kaksikymmentä vuotta kihloissa <3



Minä sinua rakastan, tiedän sen,
ei se ole vain hetken huumaa.
Se on nuotion hehku hiljainen
ja roihua polttavan kuumaa.

Se ei sammu kun sammuvat hallayöt,
se ei kuole kun maassa on routa.
Se kestää arjet ja pehmeät yöt,
se kestää on myrsky tai pouta.

Minä sinua rakastan, katsohan,
kuinka kirkkaasti tuikkivat tähdet.
Joka päivä ne sinulle lahjoitan,
jos kanssani matkalle lähdet.

Ja kun kuljemme raskain askelin,
ja aika tuo murheita tupaan,
pidän kädestä Sinua silloinkin,
yhä Sinua rakastaa lupaan.
Minä Sinua rakastan silloinkin,
jos ehdimme korkeaan ikään.

Olet edelleen minulle suloisin,
ei hellyyttä sammuta mikään.
Mitä siitä, jos ryppyjä poskiin saat,
taikka kumaraan selkäsi taipuu.
Kun näen silmäsi kirkkaat ja kuulakkaat,
taas polvilleen rakkaus taipuu.
A-M Kaskinen


Rakkaudentäytteistä päivää kaikille 

Mari 










keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Mustikkapiirakkaa ranskankermalla






Toissapäivänä eteen tuli tälläinen mustikkapiirakkaohje. Meinasin  mennä keräämään mustikat metsästä, mutta ystävällä oli muuta puuhaa ja päädyin tyhjentämään pakastinta mustikoiden osalta.
Ohjeen löysin Pullahiiren leivontanurkan fb:n päivityksestä.

Mustikkapiirakka ranskankermatäytteellä




Raskaan yön jälkeen uuteen aamuun.
Elämä on näyttänyt tänä kesänä niitä sen äärilaitoja.
Tuttavaperheissä on ollut
 syntymän kaunista ihmettä ja odottamattoman kuoleman järkytystä.

Viime yönä valvottiin nuoremman poikani kanssa hänen ystävän vanhemman äkillistä poismenoa
surren. 

Tänään meidän koko poppoo matkaa isovanhempia morjestamaan heidän mökille.
Koko kesänä ei ole yhtään reissua tehty yhdessä. Nämä matkat ovat harvinaista herkkua.

Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne.
Etenkin vesillä liikkuessanne.

Mari






tiistai 28. heinäkuuta 2015

DIY farkkutakki









Eilisen päivän  tehtävänä oli farkkutakin uudistus. Miten kaikki muut hommat aina vyöryykin mukavien käsitöiden edelle. Siivous, kokkaus... :)

Iltapäivällä pääsin siis vihdoinkin ompelemaan ja tällänen siitä sitten tuli.Tällä sloganilla on kaveripiirissa tänä kesänä tullut muutama tekstiviesti. Joistakin remontoiduista kohteista. Vitsiksi asti.

Takin idea on lähtenyt Kodinkuvalehdenkuvasta. Entiset farkkutakkini olin jo myynyt pois ja hankin tämän secondhandina.

tarvitaan farkkutakki
leveää pitsiä ja kapeeta pitsiä.

Ompelin eteen taskujen kohdalle sekä keskelle taakse leveämpää pitsiä.
Kaulukseen ja hihansuuhun laitoin kapeaa pitsiä.

Omepelin osan koneella ja osan käsin. Etutaskut halusin säilyttää joten taskun kohdan ompelin käsin sekä myös kauluksen.
Hihan suut surautin koneella, mutta suositan käsin ompelua.

Ja sitten piti mallata uusien kukkatennareiden kera.

 Vihdoinkin sain ne tilattua. Keväästä asti niitä olen katsellut netistä. Nämä on tilattu Zalandolta ja ovat Anna Field merkkiset. Maksoivat alle kaksikymppiä pari.
 Ne mitä keväällä ihailin olivat paljon kalliimpia.

Myös tulevaa enteilee jo jumppakenkien uusinta. Entiset olisvat vielä muuten hyvät ja kauniit, mutta jalat kipeytyvät niissä kovin. Pohjat ilmiesesti liian hepposet.
Rykän jumppakengät paikallisesta Intersportista.





Blogger ilmoitti, että blogin pitäjän vastuulla on evästeistä ilmoittaminen.

"Euroopan unioniin (EU) kuuluvissa maissa voimassa olevat lait edellyttävät, että EU-maista tuleville lukijoille on tiedotettava blogissa käytettävistä evästeistä. Useimmissa tapauksissa lukijoiden on myös hyväksyttävä evästeiden käyttö.
Tästä syystä olemme lisänneet evästeilmoituksen blogiisi, jotta se täyttää lakien vaatimukset. Ilmoituksessa kerrotaan blogin lukijoille, miten Google käyttää joitakin Blogger- ja Google-evästeitä, kuten Google Analytics- ja AdSense-evästeitä, blogissasi."

Ja tässä asiasta tarkemmin...
https://support.google.com/blogger/answer/6253244?p=eu_cookies_notice&hl=fi&rd=1

Eiliselle iltakahville pääsi uusi AmandaB:n ostosten kylkiäinen. Kun oli tehnyt ostoksia yli, olikohan se 40e sai tuo kupin. Se oli hauska yllätys se.

Idearikasta päivää sinulle.

Mari



maanantai 27. heinäkuuta 2015

Mansikkakiisseli







Tein mansikkakiisseliä hieman vetistyneistä uusista mansikoista.Kiisseliin voi hyvin käyttää pakastetta tyhjentäessä vanhoja mansikoita.



Mansikkakiisseli
1l vettä tai mehua
4rkl perunajauhoja
1,5 dl sokeria
hipsaus vaniljasokeria
3dl mansikoita

Kiehauta vesi ja lisää mansikat sokeri. Itse rikoin hieman mansikan rakennetta vispilöimällä kiisseliä. Hetken kiehutettua lisää perunajauhot jotka on sekoitettu puoleen lasilliseen kylmää vettä. Lisää se keitokseen ”nauhana”. Anna kiehahtaa ja ota keitos liedeltä jäähtymään.
Lisukkeeksi käy kermavaahto, vaniljakastike, rahka ja meillä eilen ollut vaniljajäätelö.











     




 







Nyt kannataa kerätä talteen ruusuista pudonneet kukanterälehdet. Itse kuivatan ne ja käytän  luonnonkosmetiikkaan. Eli teen sokerikuorintaa ja jalkakylpysuolaa.


Mukavaa kesäpäivää! Vielä on lomaa jäljellä.

Mari



sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kesäyö puutarhassa






Jos voisin jäädä tähän,
kun kaikkialla soi,
kun niitty usvan alla
hiljaa unelmoi.
Jos voisin jäädä tähän,
kun laulaa kesäyö,
kun tuoksuaa tuore heinäkuu
ja alkaa tuulen työ.
Ja vaikka en voi jäädä,
se kaikki minuun jää,
yökehrääjien ääni
ja kaislan hento pää.
- Anna-Mari Kaskinen




Hölskytyskurkkuja ja kaalisoppaa




Mummolan hölskytyskurkkuja

valkoviinietikkaa(ranskalaista)
kurkkuja
tilliä
suolaa ja sokeria

Sekoitetaan ainekset ja siivutetaan kurkut purkkiin.
 Hölskytetään.
Ja nautitaan <3







Kesäpäivän kaalisoppaa

kaalia
perunaa
lihalientä
jauhelihaa
porkkanaa
sipulia ja sen vartta
maustepippuria
persiljaa

Keitetään juurekset lihaliemessä.. Paistetaan ja maustetaan jauheliha. Perunoiden ja kaalin kypsyttyä lisätään jauheliha ja maustepippurit sekaan.
Avot ,persiljaa päälle.





Kaalisoppa keitettiin kesäkeittiöllä ja samalla se siellä syöntiinkin.
Ihana kesäpäivä. Ollappa näitä vielä muutamia.

Ruusun nappasin ystäväni puutarhasta.





Jäkiruoka kahvit juotiin puutarhassa viltin päällä. Aurinko pakeni pilveen. En sitten halunnutkaan maata auringossa :D

Suloista sunnuntaita!

Mari



lauantai 25. heinäkuuta 2015

Siskon hyvänmielen puutarhassa














Viime viikonloppuna kotikaupungissa sain kuvata myös sisareni puutarhassa. Hänen ihanat käsityöt pääsivät siellä oikeuksiinsa. Tietenkin, kun olivat sinne tehtyjä.

Valtavat ja huiman pinkin väriset pelargoniat roikkuivat terassilla itse tehdyissä amppeleissa. Kuvat amppelista ja sen kukan suuruudesta ei tee oikeutta . Olivat isoimmat ikinä mitä ikinä olin nähnyt. Kukat olivat Sulkavan puutarhalta ja lähivuosina myös ystävättäreni on kehunu sen paikan kesäkukkien suuruutta ja edullisuutta.

Siskoni on tehnut koristeita puutarhaansa sementistä, Tilda-figuureja ja  risutöitä. Kauniita oivalluksi ja hauskoja juttuja. Paljon näpertämistä ja ideaa vaatineita juttuja.

Sisällä oli ihana noista neliöistä virkattu hippo.

Hyvänmielen puutarha kerrassaan :)

Mari