sunnuntai 6. elokuuta 2017

Mustikkapiirakkapäivä



Huomasin tänään 6.8 olevan kansallinen mustikkapiirakkapäivä.
Tämä mustikkapiirakka on tehty viime torstaina nuorimman pojan sotilasvalan kunniaksi.

Päivä oli kaunis ja mieleenpainuva. Ansaitsi siis oman mustikkapiirakka ja kahvihetkensä.
Päivän merkitys on äitinä suuri omassa mielessäni. Nuorimmainen kulkee polkuaan kohti omaa elämäänsä. Armeijan jälkeen opiskelemaan ja maailmalle. Äitinä suren omat lupumisen suruni ja toisaalta olen suunnattoman ylpeä ja onnellinen poikieni kasvusta ja eteenpäin menosta. Kuten kaikessa tässä elämässä on mukana ilo ja suru, ainainen elämän ristiriita.

Valatilaisuuden liikuttavin ja mieleenpainuvin puhe oli sotilaspastorin puhe. Puheessa hän kertoi oman tyttärensä ylpeydestä isänstänsä hänen voitettua kisan harrastuksessaan.
Puhe siirtyi miettimään vanhempien ylpeyttä lapsistaan ja sen sanomisen tärkeyttä. Hän jakoi oman kokemuksensa siitä, ettei liian varhain menehtynyt isänsä kerennyt nähdä hänen sotilasvalaansa eikä hän saanut tietää oliko isä ylpeä hänestä.

Itse toivon sanoneeni useinkin omille pojilleni kuinka merkitykselisiä ihmisiä he ovat minulle, meidän perheelle. Kuinka ylpeä olen heidän olemassa olostaan.





Mustikkapiirakka

Muropohjataikina
Monikäyttöinen murotaikina sopii niin piirakoiden
 tai leivosten pohjaksi kuin pikkuleiviksi...

Ainekset:
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. 
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää seos muutamassa erässä taikinaan.

Painele taikina kevyesti piirasvuoan (halkaisija n. 26 – 28 cm) pohjalle ja reunoille tai pellille leivinpaperin päälle.
( Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 10 – 13 min, 
kunnes pohja on saanut hieman väriä.)

Tai käytä valmista muropohjaa.

Mustikoita
1 muna
1 kermaviili
1dl sokeria
1-2 tl kanelia

taputtele taikina piirakkavuokaan. Lisää mustikat ja sekoita muuta päälle tulevat ainekset.
Laita uuniin 200 asteeseen 25-30 minuuttia.
Jäähdytä hyvin ja tarjoile vaniljajäätelön kera.






Mukavaa sunnuntaita, metsässä mustikat odottavat poimijaansa.

With love, Mari

BlueberrypieDay in Finland.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.