torstai 23. lokakuuta 2014

Kokeilin Kinderpiirakkaa







Greengate






 
Kinder-Piirakka
pellillinen

6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 dl kiehuvaa vettä
300 g sulatettua voita tai margariinia
4 munaa

Voikreemi:
150 g voita
5 dl tomusokeria
4 tl vaniljasokeria

Kuorrutus:
200-300 g maitosuklaata 
25 g valkosuklaata

Sekoita kuivat aineet. Sokeri, jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja kaakaojauho keskenään. Kiehuta vesi ja sulata voi. Hämmennä nesteet puukauhalla kuivien aineiden joukkoon. Lisää puukauhalla sekoittaen vielä munat yksitellen taikinaan.

Paista piirakkaa 30-35 min 200 asteessa. Jäähdytä piirakkapohja hyvin ennen kreemin ja suklaan laittoa.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kunnolla vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljasokeri. Levitä notkea kreemi jäähdytetyn pohjan päälle ja laita kylmään. Pakkaseen, jos mahdollista suklaan sulatuksen ajaksi, jotta lämmin suklaa ja pehmeä kreemi eivät sekoitu keskenään.

Sulata suklaat mikrossa erillisissä astioissa. Levitä maitosuklaa nopeasti kovettuneen kreemin päälle. Valuta valkosuklaasta raitoja piirakan päälle. Marmorikuvion saat vetämällä esimerkiksi sukkapuikon päällä raitoja vielä sulaan suklaaseen.

Ohjeen alkuperä on täältä

samaa ohjetta löytyy googlaamalla!

<3 Mari









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.