torstai 25. joulukuuta 2014

Jouluna Villa Kumpulassa










Jouluaaton aamuun mennessä meillä on joulu laitettuna valmiiksi. Haluan aloittaa joulunvieton silloin, kaikessa rauhassa mukavia puuhaillen.
Heräsin tuttuun tapaan aikaisin ja kävin ystäväni kanssa tekemässä lenkin reippaassa -13 asteen pakkassäässä. Mukava aloitus päivälle ja saipahan hieman paremmalla mielellä herkkuja napsia.
Muutaman jouluaattona ollaan käyty Ruokolahdella perhehartaudessa iltapäivällä. Siitä tulee hyvä mieli.
Ilta vietettiin oman perheen kesken, jaettiin lahjat ja syötiin jouluateria.
Sen verran väsytti illalla päivän touhut, että mieheni kanssa nukahdettiin tv:tä katsoen.
Sitten jaksettiin saunoa ja valvoa myöhään.
Tv:stä tuli koko päivän upeita konsertteja. Beatleksen muistokonsertista, Michael Bubleen ja erittäin hauska 1920-30  musiikkia esittävä Max Raabe ja Palast orkesteri.
Myös upeaa Pianon ja sellon yhdistelmä esittivät esim.elokuvamusiikkia. Upeita olivat kaikki.
Itse ei tänä aattona nyt viihdytetty toisamme musiikilla muutoin, kun satunnaisesti laulaen <3
Tuossa pieni näyte Max Raaben  ja Palast Orkesterin soitannasta.

Max Raabe ja Palast Orkesteri

-Mari-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.