sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Kaudenherkku Omena- ansa




Pikkuhiljaa ennättää kameroista purkamaan kuvia ja tekemään päivityksiä, pikkuhiljalleen.
Tänään tein Omena-Ansan kauden herkuksi.
Työkaverilta idea jota piti kokeilla. 




Omena-ansa
Pohja
4dl vehnäjauhoja
2dl sokeria
1tl leivinjauhetta
1tl soodaa
1dl juoksevaa tai sulatettua margariinia
Puoleen pohjataikinasta lisätään
1prk(150 g)vaniljajogurttia
1 kananmuna
Päälle
1/2lomenakuutioita (Granny Smith)
2tlk(à 250 g)maitorahkaa
1tl vanilliinisokeria
1dl sokeria
3 munaa
Pinnalle
1/2pohjataikinan muruseosta
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon juokseva margariini. Jaa seos kahteen osaan ja sekoita toiseen puoleen taikinasta jogurtti ja kananmuna. Kaada se puoli taikinasta, johon jogurtti on lisätty, piirakkavuokaan (halkaisija vähintään 30 cm ja korkeus 4 cm).
Kuori ja kuutioi omenat. Ripottele omenakuutiot pohjalle. Mausta rahka sokerilla ja vanilliinisokerilla. Sekoita rahkan joukkoon kananmunat. Levitä rahkaseos omenakuutioiden päälle. Ripottele pinnalle loput pohjataikinan muruseoksesta.

Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä.



Juomaksi mustaherukkamehua lähiruokakauppa Maalaisesta.




Voi, että tätä syksyn ihanuutta. Keltaisia peltoja <3

Hyvää viikonalkua kaikille.

Mari



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.