lauantai 6. helmikuuta 2016

Jooga workshopin terveisiä









 Kehoni on levollinen, herkkänä, väsynyt, rauhallinen, venynyt, tyytyväinen.
Mieleni on rentoutunut ja uusista oivalluksista ihastuksissaan.

Päivä YIN-joogan workshopissa, naapuri kaupunkiin avatussa uudessa Studio Mandulassa Oli kerrassaan ihana.

Aamupäivä tutustuttiin meridiaanien kautta yinjoogan asanoihin ja opettajan Clare Gates-Sjöblomin ohjauksessa.
Olimme pitkiä, reilusti pidempiä aikoja asanoissa, kun omilla tunneillamme. Mutta vielä rauhallisemmin ja itseään kuunnellen. Jokaiseen asanaan löytyy jokaiselle yksilölle oma versio asanasta. 
Opin itsestäni ja kehostani paljon, opin vielä enemmän päästämään irti ja olemaan suorittamatta. Ihana havainto. Aika katosi.

 Hienoja havaintoja muutenkin. Totesimme Minnan kanssa, oma harjoitus tulee muuttumaan kaiken uuden oivalluksen itsestä myöten..
 

Eli ohjaaja luennoi samalla, kun tehtiin harjoitus. Ohjaaja kulki puhuessa ohjaamassa meitä matoilla ja auttamaan hyvän asennon hakemisessa.
 

Ruokatunti vietettiin mukavassa puheensorinassa joogatuttujen kanssa. Tai itse asiassa samojen tyyppien kanssa olen aikanani opetellut astangan salat ja viettänyt upean aamujoogaviikon.
 

Illan harjoitus oli aromaattinen yinjooga. Joogassa oli apuna aromaattiset öljyt. Sitruuna-mandariini öljytuoksu oli jokaiselle varattu ja se käyttö joogassa opeteltiin.
Saimme ne myös itsellemme mukaan.Unohdettiin Minnan kanssa ostaa toinen tuoksu myös. Voi käyttää tuoksunakin.
 

Bolsterit sekä blokit tulivat uudella tavalla käyttöön. Mielettömästi mahdollisuuksia hakea itselle juuri se hyvä asento ja rentoutuneisuudentila. Myös uusia asanaoita opiskeltiin vanhoja tuttuja korvaamaan, jos ne ei itselle sovi. Oma kammoasana Sammakko, nivusten avaus avautui uudella tavalla oppia saadessa. Ei enää niin kauheaa.
 

En muista missään olleeni näin rentoutuneena ja pienessä nirvanassa koko päivän.
Loppurentoutus oli pitkä ja syvä. Ohjattu tarkasti. Kuulin palan sieltä toisen täältä, unen kaltaisessa horroksessa leijuin.
  

Ihan koko rahalle oli tässä workshopissa vastetta. 
Tila oli kaunis ja harmooninen. Loistava lauantaipäivä takana.
Ostin salilta Chakra rannekorun ja Mandalateetä
Namaste.



Mari


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.