keskiviikko 17. elokuuta 2016

Paneroitu kesäkurpitsapihvi








Ihanat työkaverit pitävät kauden kasviksissa sekä marjoissa.
Sain iso kokoisen kesäkurpitsan ja päätin kokeilla maissijauhoissa paneroituja kesäkurpitsa kiekkoja.
Kannattaa kokeilla. Maissi on pehmeän makuinen panerointi.
Ihana syksy. Ihanat työkamut.


 Maissijauhoissa paneroidut kesäkurpitsa pihvit

kesäkurpitsa
maissijauhoja
 kananmunaa
mausteita (mustapippuria, valkosipulijauhetta ja sipulijauhetta)

Kesäkurpitsasta leikataan noin 1cm kiekkoja.
 Itketetään suolalla leivinpaperin päällä n.15min.
Kuivataan talouspaperilla kiekot.
Pyöritellään vuorotellen kananmunassa ja maissijauhoissa johon oli lisätty suolaa ja mausteita.
Toistetaan pari kertaa kanamunassa ja jauhossa pyörittelyä.
Paistetaan muutama minuutti molemmilta puolilta.

Pihvin lisukkeeksi uutta perunaa ja kanttarellisoossia. Se olisi kasvisruokaa kaikkinensa.
Lihansyöjille käy uudet perunat ja vaikkapa pekoni-kanttarellikastike.
 Tai vaikka perunat ja kinkkukastike.

Arjessa taas mennään. Salibandykausi on aluillaan. Mukavia viboja ilmassa.
 Poika pelaa tänä vuonna seuran edustusjoukkueessa ja vanha joukkue on hajonnut eri seuroihin ja joukkueisiin.

Uudet kuviot, myös meille vanhemmille. Meidän vanhempin yhteistyö entisen joukkueen ympärillä olikin erityisen tiivistä ja läsnäolevaa.

Omat liikunnat on olleet kaikenlaisa ryhmätunteja ja paluuta joogatunneille.
 Mutta suurimman osan vapaista olen kuluttanut Aviomiehen kanssa metsässä sieniä etsien. Samalla olen kerännyt mustikoita ja pariin piirakkaan puolukat.

Ihanaa hommaa. Metsäsamoilu ja leivonta :)

Mari





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.