sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Kevään ensimmäinen raparperipiirakka



Kevään ensimmäinen (helppo)  raparperipiirakka tulee kaupasta ostetuista raparpereista.
Olen viime kesänä siirtänyt raparperejäni lehtikompostin kylkeen enkä vielä ole nähnyt niiden nousevan. Toivottavasti nousevat kuitenkin.

Tänä kesänä yritän jälleen kerran perehtyä raparperin sielunelämään, jotta saisin kunnon raparperipuskat pihaani.







Simppeli raparperipiirakka

Pohja
2dl vehnäjauhoja
1 dl Pirkka kauraleseitä
1/2 dl sokeria tai fariinisokeria
1tl leivinjauhetta
1/2tl kanelia
1dl Pirkka juoksevaa kasviöljyvalmistetta
1 kananmuna

Täyte
5-6dl(n. 300 g)raparperipaloja
1tlk(200 g) Kevyt kermaviiliä
1 kananmuna
1dl sokeria

Sekoita vehnäjauhot, leseet, sokeri, leivinjauhe ja kaneli kulhossa. Lisää rasva ja muna sekoittaen. Levitä taikina piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille.
Levitä päälle raparperipalat.
Sekoita kermaviili, muna ja sokeri. Kaada seos piirakan päälle.

Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 25 minuuttia






Aamusta jo 6 kilometrin lenkki metsäpoluilla heitetty.
 Loppupäivästä on yritys saada kotiin kesäisempi ilme. Se tarkoittaa ikkunoiden pesua ja kesäverhojen vaihtumista ikkunoihin.

Pian kesätuuli saa hulmuilla valkoisissa kesäverhoissani.
Suloista sunnuntaita!

Rhubarbpie with hint of cinnamon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.