tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulun lumo




Tänä jouluna suvun kanssa kokoonnuttiin  joulupäivänä kotiseudulla vanhempieni luo.
 Mamman joulupöytä oli vertaansa vailla. Pöydästä löytyi kaikki nekin jouluruuat jotka olin jo meidän pöydästä poistanut. Joulupöytä ihan kaikilla jouluruuilla.

 Jälkiruokana oli siskon tekemä glögikakku. Kyllä olikin hyvää, ei liian makeaa. Kakkua täytyy itsekkin kokeilla joku kerta. Vatsa pulleana pöydästä noustiin




Siskoni on kätevä käsistään ja aina uusia ideoita toteuttamassa.
Vai mitä sanotte tästä lyhdystä jonka hän on minulle tuunannut? Aika lumoava. Näyttää niinkuin lyhdyn sisällä olisi Helinä-keijun keijupölyä. Sisällä siinä on pienet led-valot.

Joulupäivän vierailupaikkoihin kotiseudulla kuuluu myös ystävän perheen luona vierailu. Saman ikäiset ja henkiset "lapsemme". Osa jo täysi-ikäisiä siis. Viihtyvät hyvin keskenään.
Aika kului niin nopsasti ja kotiin lähdön aika oli suloisen haikeaa. 
Olispa aikaa aina enemmän.







Tapaninpäivään kuuluin jäinen lenkki ja aamusauna. Kotispa mani-ja pedikyrineen.
Lopun päivää luin muotiblogeja ja katsoin monta, monta elokuvaa putkeen.

Jouluelokuvista ihanimpana The Holiday. Ihanat sisustukset ja puvustus.

Aina joulun jälkeen kiinnostus siirtyy itsensä huoltamiseen ja vaateasioihin. Ompahan joulupuuhastelun jälkeen aivoille askaretta.

Loma jatkuu tämän viikon.
Hieman voisi omaa vaatekaappia käydä harventamassa ja siivoamassa. Ehkä...
tai sitten jatkan lojumista...

Mari




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.