sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Ruokaa joulujämistä?






Tänään on liikuttu itsensä kipeäksi.
Tuomiopäivän pakaratreeni crossfit tyyliin veti polvet ja muut ihan kipeäksi. Totesin kivuliaisuuteni YINjoogatunnilla. Hohhoijaa...ihan metsään meni se tunti. Mitään ei pystynyt tehdä, saatikka rentoutumaan.Kivulta. Nyt on syytä hieman levätä.

Onneksi joulunpyhät ei menneet pahasti herkuttelulle ja ylensyönnille vaan liikuttua tuli ja aika rauhallisesti meni syömisetkin.

Siinä joogatunnilla ihmetellessä, keskityin miettimään ruoka-asioista ja keksin mitä tein ruuaksi. Alkoi jo muuta tehdä mieli kuin joulupöperöitä.Vaikka meillä on kyllä todella hyvää kinkkua.
Ruisleivällä ihanaa sinapin kera.

Mutta keksin, että teen kylmäsavulohesta pastaa. Nam.

Kylmäsavulohipasta

tuorepastaa
kylmäsavulohta
kermaa
tilliä
sirtuunaa
mustapippuria
juustoraastetta

Keitä pasta, ja huutele lävikössä. Lisää sekaan kerma ja mausteet. Lisää myös pieniksi silputtu kylmäsavulohi.Älä enää keitä,vaan kuumenna vaan.
Tirauta joukkoon sitruunaa tai limea.Sekä tilliä hienonnettuna.
Lautaselle juustoraastetta.tai parmesaaniraastetta.

Lisukkeena tänään pieniä Tommy-tomaatteja.

Arki alkaa taas. Mukavaa työhönpaluuta.
Mutta minä vielä lomailen viikon.
Ihanaa.

Mari

P.s Kinkullekkin olen keksinyt jatkohyödyntämistä.Mutta siitä ehkä myöhemmin jos ideaa toteutan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.