sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Onni, onnellisuus, happiness




Mistä sinun  onni, onnellisuus, happiness koostuu?

 Katselin tänään valokuviani ja jäin pohtimaan omaa onnea ja onnellisuutta.
Mistä se koostuu? Onko se pysyvä, stabiili asia vai koostuuko se pienistä onnellisista hetkistä ja kokemuksista.

Itse ajattelen omaan onnellisuuteeni tarvittavan tietynlaisen oman elämän hallinnan tunteen. Perusasiat sujuvat ja ongelmiakin tulee. Mutta ongelmat ovat hoidettavissa.

En usko kenenkään pytyvän elämäänsä kontrolloimaan loppuun asti. Elämä kuljetteelee omia polkujaan ja kaikki niistä poluista eivät ole kivuttomia.

Viime vuodet olen opetellut itse pysähtymään hetkeen ja nauttimaan niitä. Koskien myös elämän muutoksia. Olen tupannut murehtiman yleensä etukäteen tulevia, etenkin lasteni kasvuun liittyviä asioita.

Nyt kun poikieni maailmalle lähdöt ovat lähivuosina tapahtumassa. Olen päättänyt nautti näistä kaikkien kotona asumisen vuosista. Ja väitän että olen saanut itseni asettumaan tähän hetkeen. Ehkä myös nuorten herrojen murrosikä on auttanut asiaa ;)




Onnellisia hetkiä koen läheisteni seurassa. Toki tietoisuus siitä, että  nähdään harvoin tai kaikki vanhenemme ja haurastumme on viiltävän kipeää ajatus ajoittain.

Ystävät ja heidän seurassa koetut hetket ovat myös äärimmäisen tärkeitä. Etenkin minulle jolla omat läheiset asuvat kauempana.

Onni asuu myös luonnossa ja sen kauneudessa. Omassa pihassa sekä muualla kulkiessa. Yleensä tarkastelen niitä kamerani kautta. Sitä myöten olen löytänyt pienien yksityiskohtien ihanuuden, isossa elämänkuvassa.

Rakasta merenpauhua, järven tyyntä selkää, metsiä ja pellonpintareita. Oi tulisipa pian kevät ja kesä.




Onni on myös kupillinen teetä. Kaunis valonsäie ikkunan verhon lomasta.
Villasukat, hyvä kirja tai lempimusiikki.

Onni löytyy usein myös liikunnan ja hien kautta. Kova treeni ja itsensä ylittäminen.
 Tai hiljainen joogahetki lämmitetyssä salissa. Onni on ooommm ja namaste.






Eilen poikien salibandyjoukkueen pelireissulla mukana ollessa, oli aikaa ajatuksille bussissa istuessa.
Luin kirjaa Claire Dedererin:"Kaikki elämäni asennot,mitä jooga minulle opetti."
Mutta samalla etsin rentoutukseen liittyvää, rauhoittavaa musiikkia.

Olen pitänyt YINjoogassa käytettävästä musiikista. Ajoittain en sitä edes kuule ja jotkun kappaleet taas jäävät mieleeni. Ovat vähän kellona myös tunnin edetessä.

Löysin paljon hyvää meditaatio tai rentoutusmusiikkia spotifystä. Myös YINjooga musiikkia.
Hakuja kannataa tehdä sanoilla Yin Yoga AcademyInstrumental meditation music, yoga music, spa music for relaxation, indian baground flute music. Myös migreenistä kärsiville löytyi healing music :D

Mikä tuo sinulle onnen, onnellisuuden kokemuksia? Pienen hetken sunnuntaipäivästä voisi miettiä oman elämänsä pieniä onnen hetkiä tai sitten niitä suurempiakin.

Mistä sinun  onni, onnellisuus, happiness koostuu?

Namaste

Mari



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.