sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Sunnuntain brunssi luonnon helmassa







Sunnuntaiaamu valkeni kauniimpana kuin eilinen sää. Takarappusilla aamukahvia juodessa mietittiin mihin voisi lähteä kameroiden kanssa. Ei jaksettu kovin kauas ja muutaman kymmenen kilsan päässä on kaunis ranta johon päätettiin lähteä syömään aamupalaa. Siitä sitten kahvit termariin ja pari voileipää sekä eiliseten lettujen jämät mukaan.

Rantaan tultuamme ihmeteltiin rannassa olevaa kangasta, kunnen nähtiin ilmoitus puussa joka oli pelastuslaitoksen siihen laittama. Läheisellä tehtaalla oli käynyt öljyvahinko suoraan Saimaaseen aiemmin keväällä. Onneksi tämä ranta näytti hyvin puhtaalle.




Viehättävä pieni majakka Saimaalla.


Kotiapäin toista reittiä ajaessa, rehellinen maalaismaisema asettui eteemme. Pellot olivat kullan keltaisina voikukista. Pysähdyttiin ja kuvasin hieman tätä upeutta.
Siellä voikukkien keskellä kykkiessäni, lapsuuden tuttu tuoksu leijaili nenääni. Nämä voikukat veivät mieleni kauas lapsuuteen ja pienten tyttöjen leikkeihin siellä. Lienen ollut lapsena voikukan mittainen ja tuoksun keskellä paljonkin, kun näin voimakkaan elämyksen tuoksu toi.
Muistatteko niitä voikukkakransseja hiuksilla tai voikukkasoppaa mitä keitettiin leikkiastioissa?

Meinasin sitoa voikukkakranssi muistellakseni kuinka se tehtiin...mutta kiireinen aikuinen, kun olen se jäi haaveeksi.

Kultaisia arjen päiviä toivotellen.
Tänään vielä kundaliinijoogakurssille ja illalla suomen peli kanadaa vastaan.

Mari


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.