Hyvää palmusunnuntaita.
Nykyisin sitä ei meidän perheessä enää vietetä virpomisreissuilla.
Sunnuntain ruuaksi valikoitui vanha, kunnon jauheliha-perunalaatikko.
Jauheliha-perunalaatikko
perunoita
naudan jauhelihaa
sipulia
valkosipulia
lihaliemi
pari lusikallista vehnäjauhoja
suolaa, mustaa pippuria
jos haluaa päälle tomaattia ja juustoraastetta
Kuori ja pilko perunat. Kuutio sipuli, paista se jauhelihan
kanssa. Mausta jauheliha. Kypsän jauhelihan päälle ripottele vehnäjauhot ja
sekoita, vähän jauhoja ruskistetaan ja lisätään vesi ja lihaliemi. Sekoita
kastikkeeksi.
Vuoan voi kevyesti voidella. Lado vuokaan perunaviipaleet ja
jauhelihakastike vuorotellen.
Sitten kypsymään uuniin n.170 -200 astetta ja niin pitkäksi
aikaa kun perunat ovat pehmeät. Jos haluat, perunoiden kypsyttyä voi lisätä
tomaatit ja juustoraasteen.
Vielä hetkeksi uuniin jotta juusto sulaa ja hieman ruskettuu
kullanruskeaksi.
Lisukkeena oli vihersalaattia johon halkaisin avokaadon siitä tykkääville.
Tilkka valkoviiniä juomana teki aterian juhlavammaksi. Sekä selkeästi raikasti :)
Juomana oli valkoviini SanVigilio, Pinot grigio.
Tälläinen suloinen pergonia, jalosellainen löytyi eilen Plantagenista.
Mukavaa sunnuntaita!
-Mari-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.