maanantai 4. toukokuuta 2015

Kuisti










Eilisen siivousinspiraation hyödyntäen, samalla vaivalla meni etu-kuistikin.
 Kuisti on ikkunallinen, mutta avoin. Ei ovea. Kuistilla on vanha sininen puusohva, joka on aiemmin vanhantavaranliikkeestä ostettu ruokailuhuoneeseen. Ja harmikseni, se ei sinne käynyt millään. Isot keittiön Aino-tuolit ovat samaa kolmen pinnan sarjaa kuin sohva.
Sohva sai kuistilta hyvän paikan itselleen. Vaikka yritän pitää sen tavara vapaana, niin siihen aina kertyy tavaroita.
Yhdet kesäiset päiväunet on siellä käytävä kerran kesässä ottamassa.

Pieni yöpöytä on sairaalan vanhoja yöpöytiä. Joitakin kesiä sitten naapurikaupungissa seikkailtiin ystävän kanssa kirppareilla ja vanhan tavaranliikkeissä sekä kierrätyskeskuksessa. Kierrätyskeskus myi kaiken puoleen hintaan. Kaksi vanhaa sairaalan yöpöytää odotti ostajiaan. Hintaa per pöytä jäi 2e. Ystävä osti toisen pöydistä. Lieneekö se sinulla vielä?

Samalla reissulla löysin meidän ihanan ruokapöydän ja hintaa sillekkin jäi 40e silloin. Voitte uskoa, että olin onnellinen tuolloin löydöistäni.

Sohvalla on iki-ihana Greengaten täkki. Tämäkin on jo monta vuotta vanha, mutta laatupeitto kestää hyvin pesut ja pidot.

Pöydälle istutin sisällä kupeissa kituvat orvokit. Sekin potti on nyt kukkakuosihimooni sopiva. Joskus jostain kirpparilta löydetty muutamalla eurolla.
 Pitkään aikaan en ole kirppareita kierrellyt enkä siis löytöjä tehnyt. Pitäisi varmaankin lähteä kierrokselle.






Meillä on menossa myös pakastimen tyhjennysviikot. Ruokaa laitetaan pakastimen uumenista löydetyistä herkuista.
 Eilen käteen sattui hirvenlihaapaketti joka osottautui jauhenlihaksi. Nautaa sekaan ja pihveiksi. Kyllä olivat hyviä.
Lisukkeena oli kaupan lohkopotut. Ei jaksanut siivouksen keskellä paljoa panostaa ruuanlaittoon.
Mutta välillä näin, mennään helpolla ja hyvällä :)

Ehkä ensi joulun jälkeen heti poistan koristeena olevat kuusenoksat kuistilta. Toivottavasti muistan tämän kuvan silloin :)
Hyvää viikonalkua.

Mari




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.