torstai 28. huhtikuuta 2016

Kylmäsavulohipiirakka





Tämän ohjeen oli jossain vaiheessa talvea pongannut netistä ja unohtanut sittemmin.
Mutta viime viikonloppuna se muistui mieleeni ja päätin kokeilla.


Kylmäsavulohipiirakka

Voitaikina
kylmäsavulohta
tuorejuustoa, kylmäsavulohi makua
ranskankerma
sitruunaa
tilliä

Voitaikina levy voi olla iso, pellin kokoinen tai kuten tässä käytin puolitettuja levyjä. Voitelin hieman rasvalla levyjä ennen uuniin laittoa.
Levyt paistetaan ohjeen mukaan.
Tuorejuusto voi olla muutakin kuin kylmäsavulohi. Tuorejuusto ja ranskankerma sekoitetaan. Lisäsin mausteeksi tillisilppua, mustapippuria ja hieman sitruunanmehua.
Levyjen jäähdyttyä levitetään sille tuorejuusto-ranskankermaseos. Laitetaa kylmäsavulohiviipaleet päälle, koristellaan tillillä ja sitruunaviipaleella.

Kylmäsavulohipiirakka on oivaa vapputarjottavaa.
Tietenkin tästä lähti ajatus myös erilaisista versioista lihalla tai kanalla, vaihtamalla tuorejuuston makua ja päälle tulevia yrttejä.



 


Mulla kuopimisen aika on täällä. Vielä en ole puutarhatöitä aloittanut. Ostin kuitenkin kauppareissulla haluamani siemenpussit.

Mukavaa torstaita!

Mari



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.