Se laittoi harrastukseen liittyvään ystäväpiiriin pohtimaan elämän epäreiluutta ja salamannopeasti tapahtuvaa "ei haluttua" elämänmuutosta läheisille.
Suru ja kuolema väräyttää meissä kaikissa perusturvaan liittyviä asioita. Meillä nuori miettiin selvästi meidän vanhempien menetykseen liittyvää asiaa ja "älkää kuolko" toive nousee, kun ollaan menossa johonkin Aviomiehen kanssa. Luonnollista mielestäni tälläisen tapahtuman jälkeen.
Oma mieli on työstänyt asioita uudenlaisiin prioriteetteihin. Mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja mikä ei.
Meillä oli suunniteltu omien vanhempieni mökille menoa tälle viikolle ja päätimme sen kuitenkin toteuttaa vaikka edellinen yö oli valvottu ja odotettu uutisia tapahtuneesta.
Hyvä, että väsyneenäkin lähdimme. Solahdimme mummolan arkeen. Mikään ei ole sen rauhoittavampaa.
Pojat saivat isovanhempiensa täyden huomion ja asioista voitiin puhua tehdessä tavallisia mökkiaskareita. Kasvimaan kitkemistä, mansikantaimien keräämistä, marjastusta, ruuanlaittoa ja saunomista vielä ennen kotia lähtöä. Pappa opetti pasianssin pelaamisen saloja.
Lapsuuden kesien rakkaat maisemat. Pelkkästään näiden näkeminen saa mielen ainakin hetkeksi rauhoittumaan. Ja kuvien kautta sinne pääsee uudelleen. Milloin vain.
Naapurissa on isoa karjaa, biisoneita ja niitä on aina matkalla ihailtava.Uskomattomia eläimiä.
Mummolan pihasta löytyi kaivonkannelta, raparperin alta sisiliskoja nauttimasta auringonlämmöstä sekä läheisestä sähkötolpasta sudenkorentoja.
Tänä kesänä on ilo ja suru käynyt vierailulla. Pienten vauvojen syntymän ihmeet ja tämä odottamaton kuolema.
...mutta elämä jatkuu...surullisista ajatuksista huolimatta.
Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.