perjantai 22. heinäkuuta 2016

Lämmin perunasalaatti grillattaville





Grillattiin pihvejä ja niille pohdin lisuketta. Ykkösen aamuteeveen kesänkokkina on toiminut Sami Garam. Muistin hänen tehneen lämmintä perunasalaattia. Joten eikun kokeilemaan.
Tämän ainesosana on keitetyt uudet perunat joten kannattaa perunoita keittäessä vaikka ajatella jatkokäyttöä ja laittaa muutama peruna liikaa tulemaan.


Lämmin perunasalaatti

keitettyjä uusia perunoita
sipulia
punasipulia
sipulinvartta
retiisiä
mausteita

Leikkaa siivuiksi ja paista muurikalla tai muulla vastaavalla alustalla. Ja mausta.
Lisäsin tuohon Garamin ohjeeseen porkkanasta kuorijalla siivutettuja pitkiä porkkanalastuja ja keltaista paprikaa.

Pihveinä oli porsaanlihasta pihvit.




Hyvä kasvislisuke.Teen uudemman kerrankin.

Halloumjuustoa paistettiin myös ja tietenkin tomaattia, avomaankurkkua ja salaatinlehteä oli tarjolla.
Omasta pienestä kasvilaatikosta otetut salaatit maistuvat tietenkin hyvälle. Jo pelkkä ajatus itsekasvattamista salaateista makeuttaa ne :D ja todella hyvin pitää pestä. Sade on rummuttanut ne hyvin multaisiksi.

Saisi aurinkoakin näkyä. Alkaa tämä säätyyppi jo jurppia.
Lomaa on vielä viikko.

Mari





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.