lauantai 9. heinäkuuta 2016

Metsästäjänleipä ja mansikkamaitoa







Hirvijauhelihapihvit ja kanttarellikastike jalostuivat torstaina päivän lounaaksi, salaatin kera.
Mitä vähemmän ruokahävikkiä, sitä iloisempi mieli.
Etenkin, kun keksii yhtääkkiä mitä uutta jääkaapissa olevista ruoka- aineksista tekee.
Yllättää näet itsensäkkin :)


Metsästäjänleipä

paahtoleipä
jauhelihapihvi
juustoa
kanttarellikastiketta

Paahtoleipä alle paahdettuna ja päälle ohut sipaisu oivariinia. Päälle jauhelihapihvi ja juustoa.
Lämmitin leivät mikroaaltouunissa, mutta yhtälailla uunissakin voi juuston sulattaa, leivän ja pihvin päälle.
Tarjoillessa päälle lämmintä kanttarellikastiketta ja ruohosipulia.

Lautaselle lisukkeeksi tammenlehväsalaatinlehtiä ja tomaattia.

Jälkiruokana ihana mansikkamaito ahomansikoista ja rasvattomasta maidosta. Ripottelin hieman päälle sokeria.

Ruokaillessa muisteltiin mitä muita klassikkoleipiä on olemassa.
Kappelinleipää, oopperaleipää... piti ihan googlettaa minkälaisista resepteistä on kyse.

Seuraavana päivänä matkalla Kuopioon ystäväni kera (joka on ruoka-alan ammattilainen) puhuttiin näistä klassikkoleivistä lisää. Hän kertoi niiden tekoa opetetun aikanaan koulussa.Mitenhän on nykyisin?



 Mari
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.