tiistai 5. heinäkuuta 2016

Sateeseen tuli tauko...





Niin me päätettiin lähteä kanttarellejä katsomaan. Samalla poimin huomisia Aviomiehen synttäreitä varten mustikkaa leipomista varten.

Sateessa oli tauko juuri metsässäolomme ajan. Selvittiin kastumatta.

Kanttarelleja löytyi pari pannullista. Mahdottoman ihana näky tuo heinän seassa loistava keltainen herkku.






Metsässä tuoksui voimakkaasti juuri kaadetut männyt. Suuri metsäkone jyristeli kauempana ja toi välillä isolle puukasalle puita. Elantoaan haalivat nämä miehet metsässä. Hetken ajattelin kateellisena heillä olevan upeat työtilat, kunnes järjen ääni kuiskutteli muitakin vuodenaikoja olevan kuin kesä.

Muutama sananen vaihdettiinkin metsäkoneenkuskin kanssa. Kun ajattelin auto olevan heidän työkoneen edessä.
Hyvin mahduttiin samaan metsään.




Metsässä kulkiessani mietin sitä kaikkea ihanuutta joka meillä on jokamiehen oikeuksiin kirjoitettuna. On se kyllä todella suuri etu ja ihana asia. Liikkua metsässä ja saada poimia marjat ja sienet. Retkeillä ja vaeltaa.

http://www.luontoon.fi/jokamiehenoikeudet


Näistä metsän herkuista rakentui meille oiva ateria. Kirjoitan siitä oman päivityksen.



Nautitaan metsästä, luonnonantimista ja mukavasta puuhastelusta.
Sateesta huolimatta voi luonnosta nauttia. Kunhan pukeutuu säänmukaisesti.
Senhän me suomalaiset osaamme.

Kieltämättä säätiedoitukset ovat huvittavia tänään. Salamaennätys, julmia ukkosia, lämpöennätys, hellettä, kaatamalla vettä ja jossain aika kylmääkin läpötilaa.
Suomeen mahtuu monenlaista säätilaa.

Silti tätä kaikkea kutsutaan kesäksi ja nyt on aika siitä nauttia.

Mari

Finnish forest


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.