sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pääsiäissunnuntai




Kuvasin kakkua kahdella kameralla ja Canonin Eos M  kamerassa oli kauniimman värisiä kuvia kakusta.Toisen kamaran säädöt tekivät keltaisempia kuvia. Harmi!
 Kakku mahtui korkean lasikuvun alle ilman tipukoristeita.










Talo tupsahti täyteen teinejä ja iltapalaksi tein kasan grillillä litattuja  tortilloja toissapäiväisen Nigellan ohjeella tehdystä kanaruuan tähteistä Quesadilloja. Myös Nigella teki ohjelmassaan ruuantähteistä näitä. Eli Nigellan idea :)

Syöjä määrän lisääntyessä kahdella, paistoin lisää kanaa sekä lisäsin makkaroita. Paistoin pannulla ja siihen lisäsin juustoraastetta jotta pysyisivät paremmin tortillalätyn sisällä.
Joihinkin sivelin salsakastiketta.

Hyvin upposivat nuorille mihille ja salaatti raikasti annosta mukavasti.

Tähteistä tehty ruoka sattuu hyvin tähän teemaan." Marttaliitto on mukana Marthahförbundetin Svinnkampen/Hävikinkaatajat -kampanjassa välittämässä tietoa ruokahävikistä ja tähderuokien hyötykäytöstä". Marttojen fb-sivulla asiasta lisää. En kuulu marttoihin ,mutta heidän sivuillaan on mukavia juttuja ja vinkkejä.

Miehen kanssa vapautettiin yläkerta teineille ja vietettiin "hotellielämää" omassa olohuoneessa. Meillä on sohvana levitettävä Ikean Ektorppi jossa omilla paksuilla sijauspatjoilla saa muhkean pedin.

Tänään tehdään pääsiäisen juhla-ateria. Karitsan paistia vanhalla Mysi Lahtisen ohjeella.
Kahvi ja kerma valelulla. Saas nähdä miten käy.






Happy Easter!

Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.