torstai 30. huhtikuuta 2015

Uusi tuttavuus Vapuksi, churrot ja suklaadippi








Pikamunkkeja tehtiin myös.




Vapuksi löysin netistä uutta kokeiltavaa, churrot ja suklaadippi.
Olivat helpot tehdä ja mikä maku. Churrot pyöritettiin sokeri-kaneliseoksessa. Nam...ja mikä tuoksu. Ohjeita, suunnilleen samalaisia on netissä monta. Osaan laittu näemmä sitruunaa tai vaniljasokeria. Mutta tähän ohjeeseen en laittanut.
Tuossa linkissä yksi ohje. Liemessä blogissa.
http://liemessa.blogspot.fi/2014/04/churrot-ja-suklaakastike.html




Ilokseni itsetehty simakin oli juotavaa. Tänä vuonna marttailtiin siis vappu kunnolla, kaikki itse tehtyä :)

Jopa vappupallotkin ;) No vielä voi vähän noita, olikohan ne pom-pomseja harjoitella.
Kivoja ne kyllä on.
Tein silkkipaperista myös muutaman. Kerroksia olisi saanut olla enenmmän.




Silkkipaperiversiot ja alla lautasliina versiot. Kannataa käyttää sellaisa lautasliinoja josta jokaisen kerroksen saa irti toisistaan.
Ohjeet näihinkin löytyy netistä.Tässä esimerkiksi kotivinkin ohje.
http://www.kotivinkki.fi/askartelu/paperipallo-kuin-pioni

Tajusin tätä ohjetta uudelleen katsoessa, että olisi pitänyt päädyt leikata voimakkaammin.
Ohjeen pallot ovat todella kauniit ja hyvä koriste moneen juhlaan.










Mukavaa Walpuria kaikille.
Täällä paistelee aurinko,vaan kylmä tuuli puhaltelee.
Huomenna toivottavasti tyyntyy ja  pääsisi puutarhaa kuopimaan.

Mari



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.