lauantai 12. syyskuuta 2015

Kinuski-puolukkapiirakka






Lauantai-ilta kääntyy jo ehtoon puolelle.

Päivään on mahtunut varhainen 10kilometrin lenkki ystävän kanssa.Saaliiksi sain kauniin punaisia mustikanvarpuja sekä "takillinen" männyn käpyjä.

Saimaa oli tyyni ja kaunis. Pellot hohtivat kultaisina. Läheisen golfkentän yllä leijaili vielä sumua.
Maailma näytti niin kauniilta.

Päätin etten tänään lähde katsomaan pojan pelejä vaan teen kaikenlaista muuta hauskaa. Hmppp..siivousta.
Päivä meni ystävän kanssa "pienellä piipahduksella" ihanassa Tirilän puutarhassa sekä sisutuskaupassa Helkkä Dreamsilla. Siivotuksikin kyllä tuli, aikanaan..

Viikolla näin Maku.fi:n instagramissa tämän kinsuki-puolukkapiirakkan kuvan.. Näytti todella hyvälle.
Joten eikun kokeilemaan.




Puolukka-kinuskipiirakka
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 kpl munaa
2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
Täyte
200 g puolukoita
1 rkl perunajauhoja
2 dl kinuskikastiketta
1 kpl munaa

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna edelleen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Leikkaa irtopohjaisen piirasvuoan pohjalle (10 x 35 cm tai Ø 26 cm) leivinpaperipala. Jos käytät tavallista piirasvuokaa, voitele se. Painele taikina jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita kohmeiset puolukat ja perunajauhot. Levitä  taikina vuokaan. Vatkaa kinuskikastike ja muna keskenään. Valuta kuorrutus piiraan pinnalle. Paista kinuski-puolukkapiirasta 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla 25–30 minuuttia. Kinuski-puolukkapiiras maistuu parhaalta haaleana tai täysin jäähtyneenä.* Jos haluat, voit jättää täytteen kinuskikastiketta pari ruokalusikallista piirakan koristeluun.

Leppoisaa lauantaita.

Täällä keitetään iltakahvit ja otetaan pala piirakkaa vaniljajäätelöllä.
Eilinen Poirotti odottaa tallennettuna katsojaansa.

Mari


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.