tiistai 22. syyskuuta 2015

maanatai-illan kaalipiirakat







Maanantai -ilta meni seuran hallituksen jutuissa.
Kotiin päästyäni meillä oli tehty kaalipiirakoita.
Ihana kotoinen tuoksu täytti kodin ja vesisadekkaan ulkona ei haitannut. Päinvastoin lämmin koti, nautinnollinen iltapala ja kynttilän valo tuntuivat ihanilta.

Kaalipiirakat

valmiita voitaikina levyjä
jauhelihaa
keitettyä kaalia
mausteita

Täytä taikina palat.Pistele taikina ja voitele munalla tai juoksevalla rasvaseoksella. Esim.tippa flora culinesseä.
Paista uunissa 200 asteisessa kunnes taikina on päältä kauniin ruskea. Taikina paketista löytyy paistamiseen ohjeet.
Eilisen kaalipiirakan valmistuksen tähtee oli kiva upottaa näihin herkkuihin.

Ulkona siis sataa kaatamalla. Onneksi on hyvät kumisaappaat, mekkoihinkin sopivat. Pääsee jalat kuivana kulkemaan. Nautin  siitä suuresti. Lämmöstä ja kuivista jaloista.

Suloiset ruusut sain viime viikolla töihin ystävältä ja yhteistyökumppanilta.Toin ne viikonlopuksi kotiin ilahduttamaan.  Ovat edelleenkin kauniit.

Mari



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.