torstai 10. syyskuuta 2015

Liikuntaa ja lautasmallia






Kesän puutarhahommat ja marttailut veivät aikaa liikunnalta sekä olin varmaan ihan väsynyt siihen tapaan elää. Kroppa oli jatkuvasti kipeä eikä muuta kerennyt tehdä. Tänäkin kesänä pyydettiin juoksukouluun ja treenaamaan, mutta en lähtenyt. En kerrassaan halunnut täyttää viikkoani sillä.
Viime kesä meni juoksukoulussa 3-4 treeniä viikossa. Siis sinä hellekesänä.

Liikunnassa olen kaikkiruokainen juoksen, kävelen ja omaan jäsenyyden yhteen paikallisista fitness paikoista. Siellä on laaja skaala ohjattuja tunteja ja kuntosali. Toisella salilla käyn joogatunneilla.
Talvella pelaan seuran toisten vanhempien, miesten ja naiten kanssa vanhempien sählyvuorolla.

 Rakastan luonnossa liikkumista sekä  juoksua metsässä, polulla.Vaikka liikunnalle olisi ollut hyvä kesä, kylmää heinäkuussa ja elokuussa vielä lämmintä. Niin heilahti heiluri toiseen suuntaan ja kesä meni ilman lenkkejä, ohjattuja tunteja. Ehkä tarvitsisin tämän levon.

Pötköttelin keinussa katsoen koivun oksien suhinoita, pilviä taivaalla ja hoidin puutarhaa. Olin kotona, läsnä.
Mahdollisesti tulevat juhlat ja juhlamekko ajaa kuitenkin liikunnan pariin ja yrittämään skarpata ruuan kanssa. Pt auttaa ruokavaliossa ja tuskalla muutos tapahtuu. Ruokaan lisätty kasvis sekä salaatti määrä saa vatsani oireilemaan ja monta päivää mennyt vatsakipeänä. Yritän opetella tavallista terveellistä ruokavaliota, lautasmallilla.

 Laihduttajan perisynti on liian vähä syöminen. Kertokaa se tälle toisenlaiselle opetetulle laihdutuspääkopalle. Jossa vähäinen syönti tarkoittaa laihtumista. Huoks...On se opettelua. Niin elimistöni ei siedä raakoja kasviksia eikä vehnäjauhoja.

Liikunnat tälle viikolle:

2 tuntia metsälenkillä, cycling-tunti(ihana hiki ja flow), YIN-jooga 90min(syvävenyttelyä) mahdollisesti huomenna foam roller-ohjattutunti.

Viikonloppuna toivon ,että on aikaa kuvata ja tehdä mukavia juttuja sekä blogipäivityksiä.

Rauhallista torstai-iltaa teille <3

Mari




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja pikku viesti olisi mukavaa.